Kuinka ennakoida maksuvaikeuksia?
Mikäli vastaat johonkin alla esitettyyn väittämään myöntävästi, sinun voi olla syytä varautua maksuvaikeuksiin ja ryhtyä ennakoiviin toimenpiteisiin.
- Sinä tai perheenjäsenesi on saanut irtisanomisilmoituksen tai on vaarassa jäädä työttömäksi.
- Otat joka kuukausi lainaa ennen palkkapäivää (joko ystäviltä, vanhemmilta tai pikalainayrityksiltä).
- Teet usein ennalta suunnittelemattomia kalliita heräteostoksia, jotka ylittävät varallisuutesi.
- Kuukausittaisten menojen tärkeysjärjestys ei ole kunnossa (kulutat liikaa palveluihin tai tavaroihin, joita ette välttämättä tarvitse ja joiden vuoksi sinun on pakko säästää ruoasta kuukauden lopussa).
- Siirrät laskujen maksamista jatkuvasti eteenpäin seuraavalle kaudelle (ajattelet, että ensi kuussa rahaa jää enemmän jäljelle).
- Ostat helposti erilaisia tuotteita tai palveluita osamaksulla.
- Perheessä on leasingauto ja/tai vuokra-asunto, jonka kustannukset ovat suuret, ja samalla perheen tulot ovat vähentyneet tai vähenemässä.
- Perheeseen on tulossa lapsia.
- Perheessä esiintyy riippuvuutta (alkoholi, uhkapelit, huumeet tms.).
- Olet monen henkilön lainan takaajana.
Mitä tehdä, kun maksuvaikeudet yllättävät?
Kun huomaat, että sinulla on maksuvaikeuksia etkä pysty enää lyhentämään lainaa ajoissa, noudata seuraavia ohjeita:
- Ota välittömästi yhteyttä meihin. Sen sijaan, että antaisit ongelmien kasvaa, niihin olisi pyrittävä löytämään nopeasti ratkaisu.
- Mikäli kyse on vain kerran tapahtuvasta viivästyksestä, maksupäivää on mahdollista muuttaa yhden kerran.
- Mikäli ongelma on pitkäaikaisempi, maksupäiviä voidaan muuttaa koko lyhennysaikataulun osalta.
- Mikäli tulot ovat vähentyneet väliaikaisesti, on mahdollista saada lainan lyhennysvapaata.
- Mikäli tulot ovat vähentyneet pysyvästi, laina-aikaa voidaan pidentää, jolloin kuukausimaksut pienenevät.
- Mikäli tavallisista ratkaisuista ei ole apua, on syytä sopia henkilökohtainen tapaaminen lainaneuvojiemme kanssa.








