Kulutusluottoihin ja määräaikaistalletuksiin erikoistuneen BIGBANKin vuoden 2009 tarkastettu voitto oli 7,48 miljoonaa euroa. Viime vuonna BIGBANK keskittyi laajentamaan kansainvälistä toimintaansa ja avasi sivuliikkeen Suomen markkinoilla sekä lanseerasi rajat ylittävän talletuspalvelun Saksan ja Itävallan markkinoilla.
Vuoden 2009 lopussa BIGBANKin lainakanta oli 131,25 miljoonaa euroa, laskua 10,3 prosenttia viime vuodesta. Lainakanta kasvoi 17,0 prosenttia Liettuan markkinoilla. Maittain eriteltynä Virossa liikkeeseen lasketut lainat olivat 47,1 prosenttia, Latviassa 40,6 prosenttia ja Liettuassa 12,3 prosenttia kokonaislainakannasta.
BIGBANK-konsernin nettotulos vuonna 2009 oli 7.48 miljoonaa euroa, vuonna 2008 vastaava luku oli 9,25 miljoonaa euroa Tulos ennen arvonalennuksia ja kertaluonteisia voittoja oli 19,06 miljoonaa euroa, (18,35 miljoonaa euroa vuonna 2008). Tulokseen vaikutti erityisesti korkotulojen ja toimintakulujen pienentyminen sekä luottovarausten kasvu. Vuoden korkotulot olivat 37,28 miljoonaa euroa ja korkokulut 12,7 miljoonaa euroa.
Määräaikaistalletusten arvo oli 74,98 miljoonaa euroa vuoden 2009 lopussa (40,3 miljoonaa euroa vuoden 2008 lopussa).
Vuonna 2009 BIGBANK jatkoi varovaista maksuvalmiuspolitiikkaa, nostaen likvidien varojensa arvon 35,22 miljoonaa euroon eli 19,8 prosenttiin kokonaisvaroista (30,64 miljoonaa euroa eli 16,5 prosenttia vuoden 2008 lopussa).
Mahdollisten lainatappioiden vararahastoihin siirretyt varat kasvoivat. Vuoden 2009 lopussa vararahaston suuruus oli 26,14 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2008 lopussa oli 13,47 miljoonaa euroa. Samalla takaisinperintään liittyvät muut tulot pysyivät vakaina, ja niiden arvo vuonna 2009 oli 7,98 miljoonaa euroa (vuonna 2008 8,24 miljoonaa euroa).
BIGBANKin toimitusjohtaja Targo Rausin mukaan BIGBANKin toiminta oli makroekonomisista syistä varovaista. Tästä huolimatta pankki pystyi ylläpitämään kannattavuutta ja laajenemaan uusille markkinoille. "Vuonna 2010 tavoitteenamme on jatkaa maantieteellistä laajenemista sekä palveluvalikoimamme laajentamista kansainvälisillä markkinoilla", Raus sanoo.
BIGBANK on virolaisella pääomalla toimiva erikoispankki, jolla on sivuliikkeet Suomessa, Latviassa ja Liettuassa. Lisäksi BIGBANK tarjoaa tuotteitaan rajat ylittävänä palveluna Itävallassa ja Saksassa. Vuoden 2009 lopusta lähtien BIGBANKilla on 394 työntekijää ja yhteensä 28 toimipistettä. BIGBANKin joukkovelkakirjoilla käydään kauppaa Tukholman pörssissä.






