Tulosta 

BIGBANK teki vuoden kolmannella neljänneksellä 2,42 miljoonaa euroa voittoa

Kulutusluottoihin ja talletuksiin erikoistunut BIGBANK AS sai tämän vuoden kolmannella neljänneksellä yhteensä 2,42 miljoonaa euroa voittoa, mikä käy ilmi pankin kolmannen vuosineljänneksen alustavista tarkastamattomista taloustoiminnan tuloksista.

BIGBANK-konsernin varallisuus kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä 1,31 miljoonaa euroa ja oli neljänneksen lopussa 185,42 miljoonaa euroa. Asiakassaatavat vähentyivät samaan aikaan 1,55 miljoonalla eurolla ollen vuosineljänneksen lopussa 134,27 miljoonaa euroa. Korkotulot olivat vuosineljänneksen lopussa 9,6 miljoonaa euroa ja korkokulut 2,86 miljoonaa euroa.

BIGBANKin likvidien rahavarojen määrä kasvoi ja niitä oli syyskuun lopussa yhteensä 32,92 miljoonaa euroa eli 18,4 % kokonaisvaroista. Vastaava luku oli toisen vuosineljänneksen lopussa 30,42 miljoonaa euroa eli 17,1 % kokonaisvaroista.

BIGBANKin kolmannen neljänneksen nettovoitto oli 2,42 miljoonaa euroa, jota on 0,45 miljoonaa euroa vähemmän kuin toisella vuosineljänneksellä. Liikevoitto ennen arvonalennuksia ja satunnaisia tuottoja oli kolmannen neljännen lopussa 5,88 miljoonaa euroa. Vastaava tunnusluku oli edellisellä vuosineljänneksellä 5,03 miljoonaa euroa. BIGBANK teki tämän vuoden yhdeksän kuukauden aikana nettovoittoa yhteensä 6,79 miljoonaa euroa.

BIGBANKin hallituksen puheenjohtaja Targo Raus totesi, että BIGBANKin kolmannen vuosineljänneksen tuloksiin vaikutti konservatiivinen lainapolitiikka ja keskittyminen luotonhallinta-alueen tehokkaaseen toimintaan. "Tuloksiin vaikutti myönteisesti myös tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tehdyt toimintakulujen leikkaukset ja vähittäismyyntiverkoston optimointi," Raus huomautti.

Yli 90 päivää myöhässä olevien lainamaksujen määrä väheni vuoden kolmannella neljänneksellä ja niitä oli syyskuun lopussa 56,3 miljoonaa euroa. BIGBANKin arvonalennusten kustannukset olivat kolmannella neljänneksellä 3,81 miljoonaa euroa, joka on 0,33 miljoonaa euroa enemmän kuin toisella vuosineljänneksellä. Arvonalennusten kokonaismäärä oli syyskuun lopussa yhteensä 24,7 miljoonaa euroa.

Konsernilla oli syyskuun lopussa Baltiassa yhteensä 27 konttoria, joista 7 konttoria sijaitsee Virossa, 7 Latviassa ja 10 Liettuassa. BIGBANK työllistää lähes 365 henkilöä, joista 170 Virossa, 129 Latviassa ja 66 Liettuassa.

BIGBANK julkaisee vuoden 2009 kolmannen neljänneksen tarkastetun välitilinpäätöksen marraskuun lopussa.

***

Vuonna 1992 Virossa perustettu BIGBANK on kulutusluottoihin ja talletuksiin erikoistunut luottolaitos, jolla on sivukonttorit Latviassa ja Liettuassa. Pankki tarjoaa lisäksi rajat ylittävänä palveluna määräaikaistalletuksia Saksassa ja Suomessa.

BIGBANKilla on Baltiassa laaja konttoriverkosto. Kaikkia palveluja on myös mahdollista käyttää sähköisten kanavien - verkkopankin ja puhelinpalvelun kautta. Virossa ja Latviassa on mahdollista käyttää pankin palveluja myös ympäri maata sijaitsevista postikonttoreista.

BIGBANKin velkakirjat on noteerattu Tukholman pörssissä.

 

Asiakaspalvelu

  • 09 4259 9691
  • Skype