Kuluvan vuoden 3. neljänneksellä kulutusluottoihin erikoistuneen BIGBANKin luottokanta kasvoi noin 6 prosentilla yrityksen tuloksen ollessa 2,1 miljoonaa euroa.
BIGBANK-konsernin 3Q:n osavuosikatsauksen mukaan pankin luottokanta kasvoi 9,7 miljoonalla eurolla (5,8 %) yltäen syyskuun lopussa 176,8 miljoonaan euroon. Luottokanta kasvoi kaikissa maissa, joissa pankilla on toimintaa. Luottokannan suurimmasta kasvusta vastasivat BIGBANKin Suomen ja Espanjan sivuliikkeet.
Kokonaispääoma kasvoi 3. neljänneksellä 11,6 miljoonalla eurolla ollen neljänneksen lopussa 221,8 miljoonaa euroa. Sitoumusten määrä saavutti 170,0 miljoonaa euroa kasvettuaan neljänneksen aikana 9,5 miljoonalla eurolla. Sitoumuksista suurin osa muodostuu edelleen määräaikaistalletuksista.
Samaan aikaan BIGBANKin korkotuotot ylsivät 9,2 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa 1,9 miljoonan euron lisäystä edellisen vuoden 3. neljännekseen verrattuna. Korkotuottojen lisäys on seurausta lainakannan kasvusta.
Konsernin 3. neljänneksen nettovoitto oli 2,1 miljoonaa euroa, mikä on 1,0 miljoona euroa enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Voitto ennen vähennyksiä oli 3. neljänneksellä 4,2 miljoonaa euroa.
Vuoden 2011 kahteen ensimmäiseen neljännekseen verrattuna asiakkaiden maksukäyttäytyminen parani, ja sekä maksavien asiakkaiden määrä että tuotot järjestämättömistä luotoista kasvoivat tasaisesti 3. neljänneksen aikana. Järjestämättömien luottojen osuus konsernin kokonaisluottomäärästä on vähentynyt.
BIGBANKin johtoryhmän puheenjohtajan Targo Rausin mukaan pankin luottokannan kasvu johtuu pääasiassa yrityksen maantieteellisestä laajenemisesta uusille markkinoille. "Yleinen epävakaus Euroopan taloudellisessa toimintaympäristössä tulee varmasti vaikuttamaan kulutusluottomarkkinoihin, mutta BIGBANKin viime vuosina harjoittaman konservatiivisen luottopolitiikan ansiosta ulkoisen ympäristön vaikutus toimintoihimme ei ole enää niin merkittävä ja viimeisen neljänneksen aikana luottokannan laatu on parantunut", Raus lisää.
BIGBANK on virolaisella pääomalla toimiva erikoisluottolaitos, jolla on sivuliikkeet Suomessa, Latviassa, Liettuassa ja Espanjassa. Lisäksi se tarjoaa tuotteitaan rajat ylittävänä palveluna Itävallassa ja Saksassa. Syyskuun lopussa BIGBANKilla oli 538 työntekijää viidessä maassa. Neljänneksen päättyessä konsernilla oli 30 sivuliikettä, joista 10 Virossa, 7 Latviassa, 10 Liettuassa, 1 Suomessa ja 2 Espanjassa.






