Bigbank – lainoja jo kolmekymmentä vuotta
Bigbank täyttää 30 vuotta. Miten kaksi Tarton yliopiston opiskelijaa päättyivät perustamaan tämän nyt ympäri Eurooppaa laajentuneen pankin? Lue alta ja tutustu Bigbankin historiaan.
On vuosi 1992. Kaksi yliopisto-opiskelijaa, Parvel Pruunsild ja Vahur Voll, huomaavat ihmisten ahdingon. Pankit eivät myönnä lainoja yksityisille henkilöille ja käteistä ei ole panttilainaamoista saatavilla. Taloustieteitä opiskeleva kaksikko pohtii, miten voisivat auttaa ystäviään ja saavat idean. Pruunsild ja Voll alkavat kerätä rahaa tuomalla polttoainetta Venäjältä, jota he myyvät eteenpäin. Tällä polttoaineella lämmitettiin koko Tarton alue eräänä 1990-luvun alun kylmistä talvista.
Syyskuussa 1992 rahoitus on kasassa ja Pruunsild ja Voll avaavat ensimmäisen panttilainaamonsa Tartoon. Panttilainaamo on tarkoitettu nimenomaisesti yksityisille kuluttajille, jotka tarvitsevat käteistä taloutensa pyörittämiseen ja hankintoihin. Panteiksi otettiin autoja, asuntoja ja jopa kultaa. Vuotta myöhemmin konttori avataan Tallinnaan, seuraavaksi Pärnuun.
Vuonna 1997 BIG nimestä tehdään tavaramerkki. Nimi BIG on lyhenne sanoista Balti Investeeringute Grupp, eli Baltian sijoitusyhtymä. Vuonna 2005 BIG saa virallisen pankkitoimiluvan ja nimi muutetaan muotoon Bigbank. Samaan aikaan Bigbank alkaa tarjota kulutusluottojen lisäksi myös määräaikaistalletuksia. Bigbankin laajentaessa toimintaansa Suomeen vuonna 2009, määräaikaistalletukset olivatkin ensimmäinen tuote, jota Suomessa tarjottiin.
Nyt 30 vuotta myöhemmin, Bigbank on laajentunut ympäri Eurooppaa ja tuotevalikoima on kasvanut kulutusluotoista asunto- ja yrityslainoihin. Pruunsildin ja Vollin vaalimat arvot, kuten välittäminen, rohkeus ja yksinkertaisuus, kulkevat kuitenkin edelleen mukana matkassa.
Onnea Bigbank 30 vuotta!